Mieloin räppää tunteella

Mieloin on 30-vuotias hiphop-muusikko/tuottaja Kouvolasta. Musiikkia on syntynyt vuodesta 2003 saakka ja nyt päämääränä on aloittaa musiikkiuran läpimurtoa uuden julkaisun myötä. Tuore Täyskäännös-niminen sinkku julkaistiin elokuussa Spotifyssä ja kymmenissä muissa suoratoistopalveluissa.

Mieloin kertoo, että Biisi syntyi vaikeassa elämänvaiheessa yhden päivän aikana. Tuolloin kaikki tärkeä tuntui katoavan ympäriltä. Kappale sisältää omakohtaisia kokemuksia lähipiirin kokemuksilla höystettynä.

”Vaikka kuinka välittää toisesta, niin yleensä tulee aivan liian vähän kerrottua omista tunteistaan, ennen kuin on liian myöhäistä”.

Kappale kietoutuu tämän aihepiirin ympärille, kun kaikki on jo poissa.