Like Lullaby ihastuttaa

Tyylien kirjoa ja vahvaa seiskari-soundia 

Laura Sippola tunnetaan suomenkielisenä laulunkirjoittajana. Like Lullaby tekee tähän mielenkiintoisen poikkeuksen. Levy on ehjä ja valloittava englanninkielinen kokonaisuus. Pianovetoinen julkaisu sisältää toinen toistaan kutkuttavampia folk- ja pop-kappaleita. Tulos onkin yllätyksellinen ja tasapainoinen. Varianssia löytyy aina rytmin ydinlähteestä ammentavasta Sax’n Joe -ilottelusta shufflevetoiseen Voice Mailiin. 

Laura Sippolan ja Tuki-yhtyeen (Peter Engberg, Tuure Koski ja Kepa Kettunen) kombinaatio soi juuri niin saumattomasti kuin pitkään yhdessä soittaneen kvartetin voi kuvitella soivan. Muusikoiden suvereenisuus ja ilmaisuvoima tarjoilee huikeita kuuntelukokemuksia. 

Laura Sippola on alalla pitkään toiminut tekijä. Omaehtoista uraa luonut pianisti-laulaja-lauluntekijä on onnistunut säilyttämään tunnistettavan äänen ja samanaikaisesti kouluttautumaan musiikin tohtoriksi ja alansa pedagogiksi. Seitsemän levyä julkaissut Sippola on laulunkirjoituksen kursseillaan auttanut jo toistasataa lauluntekijää. 

Like Lullaby julkaistiin 2013. Julkaisua seurasi videokonserttien sarja, jossa kappaleita kuvitti elokuvataiteilija Pauliina Punkin visuaalit. Osa näistä videokonserttivisuaaleista löytyy Youtubesta.  

https://youtu.be/HY-_fB1TPEc Special Like You

https://youtu.be/j6b-_sSWZTo Good Girl 

Sittemmin Sippola sai takaisin albuminsa masteroikeudet ja teki levyn uudelleenjulkaisun yhteistyössä Musakonttorin kanssa syksyllä 2019. Teos on nyt kuunneltavissa kaikissa tunnetuimmissa suoratoistopalveluissa, kuten esimerkiksi Spotifyssä

”Usein Joni Mitchelliin verratun Laura Sippolan viides albumi ja ensimmäinen englanninkielinen pitkäsoitto Like Lullaby tarjoaa miellyttäviä kuunteluelämyksiä voimakkaan akustishenkisellä ilmaisulla.” Akseli Hiltunen, Rumba

”Like Lullaby on pianovetoisuudessaan yllättävästikin tunnelmasta toiseen siirtyvä laulukokoelma, jolla Sippola muusikkous ei jätä mitään arvailujen varaan.” Pertti Ojala, Soundi

”Taiteilijan viides pitkäsoitto on valloittavan kypsä teos, jonka tasapainoiset piirteet liikehtivät pohdiskelusta kelmeään ilakointiin.” Juha Seitz, Ilkka

”Och ibland känns hon faktiskt som något av en kvinnlig syskonsjäl till en annan inhems musikmångsysslare, Dave Lindholm.” Henrik Jansson, Åbo Underrättelser

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s